HyvätYstävät

Luku 1: Nasmalin Ylösnousemus

Ilta alkoi jo hämärtää. Neljän Tuulen Laaksossa puiden varjot pitenivät, kun iltaruskon valo värjäsi niiden lehdet kirkkaan oranssiksi. Tuuli viuhui Nasmalin hiuksissa kun hän taputti kultaista lohikäärmettään kaulalle merkiksi siitä, että vauhtia tulisi lisätä. Alkoi olemaan kiire. Ajattoman Saaren tehtävät olivat vieneet luultua enemmän aikaa. Penteleen roguet. Ei kai se Didia pahastu, jos olen pari minuuttia myöhässä...

Kahden Kuun Pyhätössä ärtyneen näköinen belffi taputti jalkaansa. Didia oli joutunut hätistelemään jo neljä lähentelemään tullutta örkkiurosta (joista yksi lauloi falsetissa), 10 belffimiestä (joiden kaikkien nimi oli väännös Legolaksesta), ja yhden Draenei-naaraan (?!). Sitten pääsisäänkäynnistä kävi sellainen tuulenvire, että vieressä seissyt LFR-sankari tipautti juuri uutuuttaan saamansa Tier-kypärän maahan ja se särkyi. Nasmal oli saapunut paikalle.

- 20 DKP! Olet kaksi minuuttia myöhässä, ärähti Didia.

- Ei se mitään. Sinulla oli jotain tärkeää asiaa.

- Minulla on hyviä uutisia. Laitoin ilmoituksen Azerothin Iltasanomiin, että meillä olisi hiilerin vakanssi auki. Baba karsi 200 Jonnen/trollin/peelon joukosta viisi vakavasti otettavaa hakemusta. Näistä vain yksi osasi olla mainitsematta Puuhamaata haastattelussa, ja iloksesi voin ilmoittaa, että olemme saaneet kiltaamme uuden hiilerin!

- Niinkö. Tämäpä hienoa. Minkälaisen?

- Dudun.

Sepä sattui. Keskellä Pyhätön aulaa pidettiin ajantasaista tietoa WorldOfLogs-säätiön suoritustilastoista. Liitutaululle oli piirretty oranssi viiva, joka leikkasi sinistä viivaa. Nämä kaksi olivat ylinnä muiden.

Nasmalin vallitsi autuuden tunne. Valo tulvi sisään pyhätön kaikista oviaukoista. Edes Zodsin pepsodent-hymy ei häikäissyt yhtä paljoa. Nasmalista tuntui kun hän olisi vihdoinkin saavuttanut sisäisen rauhan. Sitten hän leijui lähemmäs Didiaa (ainakin siltä se Didiasta vaikutti) ja kuiskasi hiljaa tämän korvaan: "Kiitos". Sitten hän haihtui ilmaan. Didia jäi tuijottamaan tyhjää salia sanattomana.

***

Seuraavana aamuna Lorva heräsi kryptassaan. Arkun kansi avautui hiljaa naristen, ja tumma hahmo nousi vaaka-asennosta pystyyn niin että vain hänen kantapäänsä koskettivat arkun pohjaa. Ei saatana, se on maanantai. Maanantain aamupala on konjuroitu [Darnassialainen Paahtoleipä]. Lorva lausui taikasanat ja pöytä ilmestyi lattialle. Hän maistoi, hän sylkäisi. Joku sana oli varmaan mennyt väärin. Hemmetin maanantai.

Posti oli saapunut. Kryptan oven ali oli sujautettu eriskummallisen näköinen kirjekuori. Tarkemman tutkiskelun jälkeen se osoittautui aukitaitetuksi paperizeppeliiniksi, johon oli kirjoitettu kauniilla käsialalla:

Sinun aikasi on viimein koittanut. Hanki oikein vino pino fläskejä, sillä niitä sinä tulet tarvitsemaan.

PS. Älä osta Kiukulta, huono diili.

Luku 2: "Oltiin raidiporukan kanssa kaatamassa"

Kolme hahmoa astui saluunaan. Takana oli pari rankkaa raidia, ja nyt on onneksi perjantai. Kiukku tilasi oluen. Didia kohotti etu- ja keskisormensa merkiksi että "samanlainen". Zodsille vain ostettiin. Kolme hahmoa laahusti vapaana olevaan pöytään ja sitten he laskivat yhteen tahtiin metalliset tuoppinsa sen päälle niin, että viereisessä pöydässä oleva LFR-sankari säikähti siinä määrin, että hänen kypäränsä valahti päästä ja tippui maahan. Se hajosi.

- Mitä varten me aina wipetään Immerseukselle, kysyi Kiukku suuntaamatta kysymystä erityisesti kenellekään.

- Siksi, että porukka kolaa paskaa, vastasti Didia jämäkästi.

- Nokunmäyritinkylläloikkianiidenlätäköidenyli, lirkutti tulipäähippiäinen-Zods hätäisesti.

He katsoivat juomiaan. He joivat juomansa.

- Mitä varten me wipettiin Protectoreille, kysyi Kiukku samalla yllättäen Zodsin pahanteosta.

- Siksi, että puolet raidista D/C kesken kaiken, vastasi Didia vakavasti ja aavistuksen kyynisesti.

- Nokunmäyritinkyllämuttasainlagikohtauksen, visersi virvantuli-Zods.

He katsoivat juomiaan. He joivat juomansa.

- Mitä varten me wipettiin Norushenille, kysyi kiukku toivonsa menettäneenä.

- No kun porukka feilaa sen orbin soakkaamisen, vastasi Didia jyrkästi.

- Nokunmäyritinkyllämuttamävahingossalaitoincloakinpäälle, kiljahti Zods iloisesti. Zodsin ilme vakavoitui tosin nopeasti kun muut ampuivat läpitunkevan paheksuvan katseensa tämän läpi.

He katsoivat juomiaan. He joivat juomansa.

Saluunan ovet lennähtivät auki. Sisään marssi valkoisiin pukeutunut hahmo semmoisella tohinalla, että paikallisen örkkipohatan peruukki irtosi päästä ja putosi maahan. Hahmo harppoi kuin myrskytuuli kolmikon pöydän ääreen.

- Kuka teistä kirjoitti Taivaaseen sen kirjeen?!

- Minkä kirjeen, kysyi Kiukku ennen kuin ennätti hahmottaa kuka tämä mystinen tulija oli.

- No sen, joka oli osoitettu Jumalalle ja jossa todettiin että minun aikani ei muka vielä ollut, vastasi Nasmal tulisesti. Hänen kasvonsa punottivat siinä määrin että niiden väri oli melkein kuin elävillä. Melkein.

Aa sen.. öö.. se oli Zods, vastasi Kiukku, ja osoitti paikkaa missä Zods istui. Tai oli istunut. Ei istu enää. Vauhtipiru-Zods nimittäin hyppi tällä hetkellä seinillä; Hän oli nähnyt perhosen.

Nasmal työntyi lähemmäs Kiukkua ja sanoi tälle rauhallisella, mutta läpitunkevan painavalla äänellä: "Minä elin Paratiisissa, minun tarkoitukseni oli täynnä. Olin onneni kukkuloilla ja löysin sisäisen rauhan. Mutta sitten sinä hankit minulle potkut Taivaasta. Ja täällä minä nyt olen... taas".

- No minulla saattoi olla osuutta asiaan, myönsi Kiukku sellaisella äänensävyllä, että jos hänellä olisi ollut pitkät korvat niin kuin Didialla, olisivat ne olleet luimussa kaulaa myöten.

Nasmal murahti, loitsi Levitate-pilven, kaappasi sen jalkojensa alta ja puristi sen nyrkissään pieneksi mustaksi mytyksi ja asetti sen Kiukun pään päälle. Pilvi alkoi sataa.

"Vahvinta mitä talosta löytyy", huusi Nasmal baarimikolle. Baarimikon ilme kirkastui siinä määrin, että hän oli ilmiselvästi odottanut tätä pyyntöä viimeiset kymmenen vuotta. Hän kaivoi pöytänsä alimmasta laatikosta lasisen purkin, joka oli täynnä niin jäykkää seosta että lusikka pysyi siinä pystyssä. Sitten hän otti esiin männän, työnsi sen purkkiin ja puristi möhnän vielä puolta pienempään tilaan.

- Prosentteja on sitten 2 000. Hyvää juomahalua!

Nasmal kippasi tiukan kitin ykkösellä alas ja kilahti saman tien lattialle.

***

Lorva valmistautui tositoimiin. Armori oli kiillotettu ja krypta laitettu tip-top-kuntoon. Kohta tulisi loottia! Hän astui ulos ja tarttui luutaansa, kun korppikotka pudotti uutiskäärön hänen jalkojensa juureen. Satavarmana, että kyseessä on taas joku lasku, hän avasi käärön ja luki viestin.

Voi perkele.

Täyskäännös, takaisin sisään, ja ovi kiinni!

Luku 3: Punakoneen Toimitusjohtaja

Punakoneen Toimitusjohtaja käveli hermostuneena ympyrää majatalossa sijaitsevassa vuokrahuoneessaan. Sitä vitutti kun sen kilta oli hajonnut. Lattialla olevan karhuntaljan ympärille oli muodostunut ympyränmuotoinen ura.

- Hemmetin hemmetti, kilta ei tuota enää rahaa eikä tällä tavalla voi kovin pitkään enää jatkaa. Silverpinen sossustakin uhattiin jo tukien lakkauttamisella kun mitään ei oo saatu aikaiseksi. Eikä niille vanhoille undead-harpuille auta tekosyytkään enää.

Punakoneen Toimitusjohtaja kahmaisi takan päältä Pandarian Keltaiset Sivut. Pienen pläräämisen jälkeen hän löysi etsimänsä - Dailyjen antajat. Siitä alkoi alamäki.

Ensimmäinen dailyn antaja oli vanha höperö pandaren-mummo. Tehtävänä oli tallata marmutit hiiteen hänen perunapelloltaan. V-käyrän kasvaessa joka marmutti lensi pitemmälle kuin edellinen.

Toisen dailyn tehtävänä oli ammentaa 50 litraa hernekeittoa apinaleirin kattilasta. Oli muuten helpommin sanottu kuin tehty, sillä joka kerta paikan jehu ilmestyi tyhjästä ja puhalsi Punakoneen Toimitusjohtajan alas kukkulalta. Toimituksessa meni 3 corpserunia, prklö.

Kolmas daily sijoittui Azharaan. Viidennen yrittämän jälkeen Punakoneen Toimitusjotaja oli onnistunut löytämään maagin, joka oli tehnyt tälle portaalin oikeaan paikkaan - ts. ei kilometrin korkeuteen jonkun kraaterin yläpuolella - vaan lähelle tehtäväpaikkaa. Tällä kertaa tehtävänä oli lakaista Azharan kaikki lehdet pois. Tunnin huhkimisen jälkeen Punakoneen Toimitusjohtaja vilkaisi tehtävälaskuria, joka ilmoitti edistymiseksi 2 371 / 3 000 000.

Paskin. Daily. Koskaan.

Luku 4: Syntiä, syntiä

Oli tiistai-ilta ja Nasmal päivysti tuttuun tapaansa Valon Toivon Kappelissa synninpäästökopissa. Jostain syystä tänään asiakkaita oli ollut tavallista vähemmän, joten hän oli ottanut koppiin kirjan ja luki sitä hiljakseen. Sitten kuului kolaus, kun kappelin ovi avautui. Sisään tullut hahmo huokaisi syvään ja lähti laahustamaan kohti koppia. Nasmal asetti kirjan sivuun ja korjasi asentoaan mahdollisimman vastaanottavaiseksi. Kopin ovi kävi ja hahmo istuutui säleikön toiselle puolelle kyyhöttämään surkean oloisena. Tämä henkilö oli varmaan tehnyt paljon syntiä.

- Lapseni, mikä hätänä? kysyi Nasmal mahdollisimman lempeästi.

- Olen tehnyt aivan kamalasti syntiä, vastasi hahmo hiljaa.

- Älä pelkää, täällä saat syntisi anteeksi. Kerro mitä olet tehnyt.

- No kun meidän porukka oli raidaamassa, niin asetin banaaninkuoren sen vihollispomon jalkoihin. Sitten kun tankki juoksi sinne niin se liukastui siihen.

- Ole huoleti, syntisi on annettu anteeksi.

Värjöttävä hahmo jatkoi sopertaen:

- Ja sitten kun me oltiin tappamassa sen pomon kätyreitä, niin kun minä tuikkasin niitä muutaman kerran aika ilkeästi ja ne kääntyi katsomaan, niin osoitin meidän Metsästäjää syyttävästi. Ja, ja...

- Niin, kerro vaan.

- Ja sitten ne tappoi sen petin kostoksi! uikutti hahmo ääni väristen.

Nasmalin silmäkulma alkoi nykimään. Sitten hän muisti ammattiylpeytensä ja tasasi hengityksensä, sillä tällaiset tarinat kuuluvat asiaan. Kopissa käy aina välillä asiakkaita, joilla on paljon pahempiakin syntejä tunnustettavanaan.

- Ole huoleti, syntisi on annettu anteeksi.

Hahmo jatkoi vielä:

- Sitten kun me kerran wipettiin ja minä säilyin hengissä, niin minä kävin fileoimassa meidän shamaanin ruumiin!

- Että teit mitä?!

- Laitoin sen lihoiksi. Ja sitten minä vielä sytytin sen palamaan, vaikersi hahmo ja painui samalla häpeästä lysyyn.

Nasmal oli painautunut säleikköön kiinni ja yritti tirkistää toiselle puolelle. Kuka tällaista tekisi? Säleikkö oli kuitenkin sen verran tiheä ja koppi pimeä, ettei toisella puolella olevasta hahmosta saanut selvää. Sitten hän tajusi ettei ollut sanonut sanaakaan vähään aikaan ja kopissa vallitsi nyt kiusallinen hiljaisuus. Onneksi hänen silmänsä osuivat seinällä olevaan lunttilappuun, jossa luki:

1. Kuuntele synti
2. Teeskentele että kiinnostaa
3. Anna anteeksi

Lista tulikin tarpeeseen, sillä se oli ainoa asia mikä sai Nasmalin kokoamaan itsensä. Sitä paitsi hän oli nähnyt moisen teon aikaisemminkin ja tiesi, että tämä ruikuttava hahmo tunsi luultavasti aivan suunnantonta häpeää ja oli varmasti asian tiimoilta täysi hermoraunio.

- Ole huoleti... saat syntisi... anteeksi

Tämän kamalammaksi synti ei voi enää mennä, ajatteli Nasmal, ja oletti säleikön toisella puolella istuvan tumman hahmon nousevan ja lähtevän. Mutta sen sijaan itkuun pillahtamaisillaan oleva ääni jatkoi:

- Vielä viimeinen asia. Samalla kun raidiporukka oli viettämässä taukoa, minä menin takaisin ja kerroin niille vihollisille jotka me aikaisemmin ohitettiin että missä me oltiin. Ja sitten ne tuli porukalla ja tappoi meidän papin. Anteeksi ihan hirveästi!

Nasmal säpsähti. Kaikki tämähän tapahtui edellisellä raidilla!

- Mitä?! Sinäkö siellä, Zods!

Synninpäästökopin puinen säleikkö lensi säpäleiksi kun Nasmal hyökkäsi sen läpi kädet ojossa kuristusotteeseen.

Zods kirkaisi ja hypähti tuoliltaan säikähdyksestä. Sitten räjähti savupommi ja kun Nasmal oli löytänyt tiensä ovelle, näkyi horisontissa enää pienenevä piste ja tiellä pöllyävä hiekka.

"Sinä senkin pieni...", mutisi Nasmal.

Luku 5: Oltiin taas raidiporukan kanssa "kaatamassa"

"Ja sieltä seuraava janoinen herra. Mitä saisi olla", kysyi ryhdikäs baarimikko reippaasti. Kiukku mietti hetken ja vastasi "Saisko yhden tuollaisen tumman kiitos". Baarimikko kumartui hieman kohti Kiukkua ja katsoi tätä silmiin. Sitten hän reväytti oikein iloisen hymyn ja huudahti: "Saat"! Samalla myös Didian ja Nasmalin juomat valmistuivat.

Tuopit kilahtivat pöytään. Takana oli raskas raidiviikko joka oli ollut täynnä pääasiassa paskaa loottia. Mutta onneksi nyt on perjantai. Gadgetzanissa oli lottokin vetämässä.

- Mitä sille uudelle druidille tapahtui, kysyi Kiukku.

- Se teki yhden druidina olemisen perusvirheistä ja vietti liikaa aikaa harakkamuodossa. Sille kehittyi pahanlaatuinen viehtymys kaikenlaiseen kimaltavaan ja sitten se pettyi kun se ei raidissa saanutkaan kaikkia aarteita, tiesi Didia kertoa.

- Vai niin.

- Eilisiltana se muuttui pingviiniksi ja taapersi tiehensä. En usko, että näemmä sitä enää.

He katsoivat juomiaan. He joivat juomansa.

Sitten koko tavernan vallitsi synkkä pimeys. Sisään asteli epäkuollut hahmo selkä köyryssä ja käveli kohti pöytää, jossa sankarimme istuivat. Ikkunalaudalla olevat kukat kuihtuivat silmissä. Portinvartijan ominaisuutta toimittanut gnome (ihan sama onko kaappi vai ei) nielaisi hiljaa ja väistyi tieltä. Epäkuollut hahmo kuitenkin pysähtyi portinvartijan kohdalle ja sanoi: "Mustikka tulee perässä. Päästä se sisään. Ollaan samaa seuruetta".

Didian suu oli painunut mutruun, mutta Nasmal moikkasi Darccia, joka liittyi seuraan.

- Ota toki jotakin juotavaa, kehotti Kiukku.

- Tässä warlokkina olemisessa ei vituta mikään muu kuin se, että olen immuuni alkoholille. Siinä vaiheessa kun teidän muiden ilta vain paranee niin minä koen tämän maailman edelleen kaikessa kurjuudessaan. Mutta otetaan sitten kohteliaisuudesta...

He katsoivat juomiaan. He joivat juomansa.

Ovelta alkoi kuulua aivan hirveää läähätystä ja puhinaa. Mustikka oli saapunut ja se raahautui nyt Isäntänsä viereen. Lattialle jäi jumalaton hikivana.

- Tuo läski ei pysy hevoseni perässä eikä se hevonen jaksa kantaa meitä molempia, sanoi Darcci. Mustikkaa saa aina odottaa. Olen yrittänyt treenata sitä. Viime viikollakin vedettiin puolimaratoni Stranglethornin viidakossa. Ajattelin että siellä jos missä se hikoilee tarpeeksi. Mutta tuon vätyksen kunto ei kyllä nouse, ei sitten millään.

Darcci vilkaisi demoniaan halveksuvasti.

- Isäntä ei ole ollenkaan tyytyväinen.

Mustikka ei tehnyt elettäkään.

- Siis onhan tuo hyödyllinen. Se on tuommoinen löllyvä kumipallo; Lyö sitä vaikka miekalla niin se vain kimpoaa takaisin.

He katsoivat juomiaan. He joivat juomansa.

- Taitaa minussakin olla vähän syytä. Olen kai syöttänyt sille liikaa sokeria, joten se on varmaan turvonnut. Paha vaan että poloisella on liian pieni iho. Demonit tulee kai vain yhdessä koossa. Nyt se on kokonaan kuoliossa, ja sen takia se on kauttaaltaan sininen. Normaalistihan tuo olisi helakanpunainen, tiedättehän...

Kiukku, Didia ja Nasmal katselivat Darccia äimistyneenä.

- Taisin taas vetää viiden minuutin monologin?